Näiden viikkojen piti olla meille juhlaviikkoja. Meidän oli tarkoitus juhlia 5-vuotissyntymäpäivää ensin Habitaressa ja sitten Lontoon design weekillä, sillä lastenkalusteemme julkaistiin täsmälleen viisi vuotta sitten lapsille suunnatussa designtapahtumassa. Toisin kuitenkin kävi: Habitare siirrettiin vallitsevan tilanteen takia ensi vuoteen ja Lontoon tapahtuma peruttiin.
Viidessä vuodessa olemme ehtineet kokea hurjasti. Habitareen olemme osallistuneet neljä kertaa. Sen lisäksi olemme käyneet Tokiossa, Kölnissä, Pariisissa, Lontoossa ja Kööpenhaminassa esittelemässä kalusteitamme. Tällä hetkellä merkittävin kansainvälinen jälleenmyyjämme löytyy ehkä vähän yllättäen Kiinasta.
Toisaalta viisi vuotta on tunnettuuden rakentamisen näkökulmasta erittäin lyhyt aika. Siitäkin huolimatta, että tuotteemme ovat olleet esillä kaikissa kotimaisissa sisustuslehdissä ja Helsingin Sanomissa sekä muutaman kerran TV:n Huvilassa ja Huussissa, ei meitä vielä kovinkaan moni tunnista. Toki tunnettuus paranee koko ajan, mutta aikaa se vie.
Tähän saakka on kuitenkin päästy. Ja olemme siitä äärimmäisen onnellisia. Tuotteet ovat juuri sellaisia, kuin yritystä perustaessamme toivoimme. Parasta meille on se, kun positiivista palautetta tulee sekä lapsilta että vanhemmilta. Silloin koemme onnistuneemme hyvin.
Juhlan kunniaksi tarjoamme koko mallistomme 15%:n alennuksella viiden päivän ajan, keskiviikosta sunnuntaihin (16.9.-20.9.2020). Tarjous on voimassa sekä verkkokaupassa että Fredrikinkadun kivijalkaliikkeessä. Tervetuloa ostoksille!
LumoKids 5-vuotta

Alla kuvia vuosien varrelta.
Habitare, Helsinki, 2019
Huvila ja Huussi, Nelonen, 2019
Asuntomessut, Pori, 2018
Maison & Objet, Pariisi, 2017
Habitare, Helsinki, 2017
IFFT, Tokio, 2017